sunnuntai, 28. elokuu 2011

Koruton kesä

Hyvin "levätyn" kesän jälkeen vaihtui työleiri toiseen, kun jälleen innostuin helmeilemään! Kesä olikin lähes koruton. Helmien pujottelun sijaan keskityin kesämökin koristukseen ja tuunaamiseen. Työkalut vaihtuivat  vähän isompiin, kuten klapikoneeseen.

Ystäväni tekivät uusia helmitilauksia, ja mania iski päälle! Piti tehdä monta settiä putkeen. Tein jopa tämän yhden itselleni. Väri on hyvin yllättäen musta Syyskuu hiipii, kynttilöitä, pimeneviä iltoja ja mustia koruja, tottakai! Tästä tulikin mieleeni, että kohta pitää sopia pikkujouluille ajankohta!

BLING; BLING:

Anoppini on erittäin taitava käsistään. Keramiikkahelmet hän on tehnyt minulle toiveiden mukaan. Helmiä saa eri värisinä sekä erilaisilla pinnotteilla, joita taidot ei riitä luettelemaan. Tässä yksi klassinen malli mustista, ja valkoisista helmistä. Yhdistelin helmiin hyvin simppelit välihelmet ja hopeisen isomman lukon. Erittäin kauniit! Eivät pääse laisinkaan oikeuksiinsa kuvassa.

Keramiikkahelmet Hillevi Latvalahden käsialaa

BLACK: Tätä mustaa oli kodikasta tehdä. Helmet oman näköiset. Mustaa ja harmaata. Nämä pitkät helmet 90 cm. Makeanveden helmiä ja lasihelmiä.

GREEN: Nämä ihanat vihreät helmet ovat myöskin tilaustyö. 90 cm pitkät helmet, jotka tarkoitettu töihin avainkaulanauhaksi. Vihreät soikeat lasinapit on todella pirteät. Näitä, ja kaikkia sivujen helmiä saa tilaamalla. Voin tehdä samanlaisia helmiä, sekä tietysti variaatioita omien toiveiden mukaan. Korvikset + käsikorut saa myös samaa sarjaa.

RUSKA: Tätä korua olikin jännittävää tehdä. Kinuskia ja luumua. Tämän korun tein rakkaalle ystävälleni hänen toiveidensa mukaan. Murretut värit sopivat hänelle erittäin hyvin. Syksyä... Ihanaa! Olen niin syksyihminen.

IHANUUS:
Ei tätä voi muuten kuvata. Klassikko vaaleita A-laatuisia makeanveden helmiä.

PINK:
Nämä ihanat pinkit käsikorut on myöskin rakkaan ystäväni tilaus. Paljon kristallia, rondellia ja bling blingiä. Ja kyllä, nämähän sopii mustan kanssa täydellisesti, joten voisin itsekin käyttää

Pirteää syksyä!
Sanna, 9-korut

maanantai, 4. huhtikuu 2011

Joulun tuntua huhtikuussa

Sain vihdoin ison helmilähetyksen Kiinasta  Kotona koimme joulun tuntua, kun tutkimme ja pengoimme into pinkeänä 13 kg:n pakettia... uudestaan ja uudestaan ja uudestaan... Tiedättehän naiset, miten kaikki sopii kaiken kanssa hyvin yhteen. Ja miten ihanalta tämä ja tämä näyttää tämän kanssa.... Voi ihanuutta tosiaan! Vihdoin siis pääsin tekemään pitkiä koruja, joita on kovasti toivottu.

Tässä ensimmäisiä pitkiä koruja. Tämä lasihelmistä tehty, ruskea, metallihohtoinen koru on muunneltava:
45 cm kaulakoru sekä kaksi käsikorua 18 cm. Korua voi käyttää lyhyenä kahdella käsikorulla. Puolipitkänä yhdellä käsikorulla tai pitkänä.
Magneettilukot on tosi näppärät käyttää.

Toinen ruskeasävyinen pitkä koru on kevennetty metallisilla välihelmillä. Koru on lasihelmistä sekä makeanveden helmistä. Koru on kiva töihin avain/kulkukorttikoruksi.

Sininen pitkä koru on ehdoton farkkukoru. Lasihelmiä, keramiikkanappeja ja makeanveden helmiä.

 

Pitkien korujen hinnat noin 35 euroa/koru (sis. postituskulut Suomessa). Jos kiinnostuit näistä, laita viestiä [email protected].

Teen myös mittatilaustyönä pitkiä koruja. Minulla on nyt paljon harmaita, sinisiä, vanhan roosan, mustan, lilan, valkoisen ja ruskean sävyisiä lasihelmiä sekä makeanveden helmiä.

Kaikki korut valmistetaan lasihelmistä/kristalleista, ja/tai makeanveden helmistä. Korun osat ovat hopeaa, hopeoitua tai nikkelivapaata korumetallia. Helmien mukana saat organzapussin helmien säilytystä varten, sekä helmien hoito-ohjeet.

Kaikilla koruilla on vuoden takuu. Jos koru menee rikki, korjaan korusi.

Terveisin, "Nöf"-korut ja Sanna

torstai, 24. maaliskuu 2011

Pääsiäiskutsut 31.3.2011

Hyvät ystävät!

Tervetuloa pääsiäiskutsuille Hollyanna sisustuspuotiin Espoon Hanikkaan 31.3.2011 kello 16 alkaen. Mukana kutsuilla myös Neuf-korut. Osoite: Hanikka 8
Lisätietoja http://www.hollyanna.fi

Pääsiäistunnelmissa nähdään!

 

sunnuntai, 20. maaliskuu 2011

Uusia inspiraatioita

Työstän koruja nyt enemmän monikäyttöisiksi siten että koruja voi yhdistää monella tapaa toisiinsa. Lisäksi koruun voit yhdistää lasisydämen aina halutessasi. Isot näyttävät lukot voit pitää joko edessä näkyvillä, tai niskan puolella. Esimerkkinä näistä monikäyttöisistä koruista "Inspire -merkillä" sekä raikas ruohonvihreä koru, että valkoinen koru.

Olen itse nyt ihastunut savun tai khakin värisiin helmiin. Nämä ihanuudet pidän ehdottomasti itselläni

Mustaan palaan aina aika ajoin. Onhan se ikuisesti niin minua! Nämä lasihelmet sopivat mielestäni hyvin ihan arkikoruiksi.

Ja pakko oli vettä tihkuvien räystäiden kunniaksi tehdä jo vähän kesääkin... Turkoosit, valkoiset ja kirkkaat lasihelmet saa 45 cm pitkinä kaulakoruina ja 18 cm pitkinä käsikoruina.

Nautitaan auringosta!

Sanna

maanantai, 7. maaliskuu 2011

Maaliskuun helmiä

Maaliskuussa sävyt vielä hitusen tummia... Luumua, vihreää, harmaata, mustaa. Tässä uusia koruja, jotka muuntuvat moneksi. Harmaa/vihreä + beige/valkoinen korusetti joka taipuu lyhyeksi tai pitkäksi kaulakoruksi. Korun pituutta voi säätää hopeaketjulla, josta saa 5 cm lisää pituutta koruun. Korua voi pitää lyhyenä (45 cm), jolloin koruun saa lisäksi käsikorun. Tai käsikorun (18 cm) voi liittää lukolla kaulakoruun, ja käyttää pitkänä (63 cm) tai jatkopalan kanssa 68 cvm. Koruihin teen tilauksesta aina myös sopivia korviksia. Huomaa myös ihanat "made vith love" sydämet, joita voi käyttää korun kaula- tai käsikorussa.

Korut tehty makeanveden helmistä.

sähköpostia tulemaan, jos ihastut näihin ja/tai haluat tilata koruja. Muistathan että teen koruja myös mittatilaustyönä! Tällä viikolla saan paljon ihania vaaleanpunaisia, vaaleansinisiä, beigen, valkoisen ja harmaan sävyisiä helmiä. Uutta tuotantoa syntyy koko ajan.

Luumu kaulakoru, käsikoru + korvikset. Kaulakoru 45 cm, käsikoru 18 cm. Makeanveden helmeä, lasihelmieä ja metallisia välihelmiä. Sydänlukko molemmissa koruissa. Kaulakorun lukkoa voi käyttää edessä tai takana.

Fuksian punaiset ihanuudet piristää jo mieltä kohti kesää! Kaulakorussa (45 cm) makeanveden helmiä ja lasihelmiä. Hopeoitu papukaijalukko, johon voi yhdistää riipuksia, esim. lasisydämiä. Käsikorut (18 cm) x 2 kpl. Helposti käteen sujautettavat ja käytännölliset korut. Toisessa käsikorussa hopeapallo lisänä.

Tässä omat suosikkini. Sinivalkoinen kaulakoru (45 cm + käsikoru 19 cm). Kaulakorussa lasisydän, jonka voi ottaa halutessaan pois.
Hopeoidussa papukaijalukossa myös made with love riipus. Koruissa valkoista makeanveden helmeä. Todella laadukkaita helmiä! Sekä Sinisiä lasihelmiä ja kirkkaita lasirondelleja. Välihelmet metallisia (nikkelivapaita). Ihana raikas setti  vaikka farkkuvaatteiden kanssa :)

Minulle sydäntä lähellä harmaat helmet, joita käytän mielelläni koruissa. Tässä harmaita mattapintaisia 10 mm lasihelmiä, sekä pienempiä 6 mm vaaleanpunaisia lasihelmiä (kissan silmiä). Välissä metallisia nikkelivapaita välihelmiä. Samaa settiä korvikset. Kaulakorua voi säätää jatkopalalla, jollon korun pituus joko 45 tai 50 cm. Käsikoru joustaa, ja se on helppo sujauttaa käteen. Korviksen koukut hopeaa.

Ihanaa ja kaunista kevättä!

Sanna